Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 305


 

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun sopimuksen hyväksyminen sekä TYP-johtoryhmän jäsenen ja varajäsenen nimeäminen ajalle 1.1.-31.12.2023 (+optio 1 vuosi)

 

Aluehallitus 07.12.2022 § 305  

687/00.02.01/2022  

 

Valmistelija palvelupäällikkö Pirjo Kirvesmies, puh. 040 5225359

 

 Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan yhteistoimintamallia, jossa työ- ja elinkeinotoimisto, hyvinvointialue ja Kansaneläkelaitos yhdessä arvioivat yhteispalvelua tarvitsevien työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat palvelut työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi ja vastaavat yhdessä työttömien työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta.

 

 Etelä-Savon työllistymistä edistävä monialainen yhteistoimintamalli on sovittu vuodelle 2023 (optio vuodelle 2024) siten, että Etelä-Savossa on yksi TYP-verkosto ja TYP-toimintaa hallinnoi Etelä-Savon maakuntaliitto.

 

 Sopimus työttömille tarjottavan monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä on laadittu. Sopimuksessa sovitaan yhteisistä toimipisteistä ja muualla kuin yhteisissä toimipisteissä tarjottavasta yhteispalvelusta, yhteispalveluun osoitettavasta henkilöstöstä, työttömille tarjottavista palveluista ja kustannusten jaosta.  Hyvinvointialue vastaa oman henkilöstönsä osalta kustannuksista, mutta TYP-johtajan kustannuksista ei hyvinvointialueelle tule kustannuksia.

 

 TYP-toimintaa johtaa TYP-lain ja -asetuksen mukainen johtoryhmä, jonka asettaa TE-toimisto. Hyvinvointialueen tulee nimetä johtoryhmään yksi jäsen ja hänelle varajäsen aj. 1.1.-31.12.2023 (+ optio 1 vuosi)

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

  

 Aluehallitus päättää hyväksyä työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun sopimuksen aj. 1.1.-31.12.2023 (+ optio 1 vuosi) sekä nimetä TYP-johtoryhmään varsinaiseksi jäseneksi palvelualuepäällikkö Pirjo Kirvesmiehen ja varajäseneksi johtava sosiaalityöntekijä Kristiina Qvintuksen.

 

Päätös:

 Esitys hyväksyttiin