Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 224


 

Johtajaylilääkärin viran täyttäminen

 

Aluehallitus 12.10.2022 § 224  

508/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, puh. 040 359 6934

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt perustaa kokouksessaan 31.08.2022 §:ssä 160 hyvinvointialuejohtajan välittömään alaisuuteen johtajaylilääkärin vakanssinro 72047001 viran 1.9.2022 alkaen ja määritellyt kelpoisuusehdot.

Viran täyttömenettely tapahtuu lähtökohtaisesti ilmoittautumismenettelyn ja henkilöstön kartoituksen kautta. Lisäksi valinnan yhteydessä tehdään ansiovertailut ehdokkaiden välillä.

 

Viran kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 4 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys ja hyvä kokemus terveyspalvelujen johtamisesta ja kehittämisestä.

 

Johtajaylilääkäriä haettiin sisäisellä ilmoittautumismenettelyllä. Sisäinen ilmoittautuminen oli auki organisaatioiden Intrassa ja kuntarekryssä ajalla 2.9.2022-16.9.2022.

 

Johtajaylilääkärin virkaan ilmoittautuneita tuli määräaikaan mennessä yhteensä 4, jotka kaikki täyttivät kelpoisuusvaatimukset.

 

Kaikki ilmoittautuneet haastateltiin.

 

Hakemukset ja ansiovertailu on kokousmateriaalina.

 

Ilmoittautuneilta odotettiin monipuolista toimialan osaamista- ja kokemusta, erinomaisia vuorovaikutus-, neuvottelu- ja yhteistyötaitoja, toimeenpanokykyä sekä palvelualttiutta. Lisäksi arvostetaan uudistushenkisyyttä, kehitysmyönteisyyttä ja innostavaa työotetta sekä kykyä perustellusti, ennakkoluulottomasti ja rakentavasti kyseenalaistaa ja kehittää vakiintuneitakin toimintamalleja.

 

Johtajaylilääkärin valinta tehdään kokonaisarvioinnin perusteella. Kokonaisarvoinnissa huomioidaan henkilön taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto (PL 125.2 §) ja hyvinvointialueen päättämä kelpoisuusvaatimus sekä ansiovertailu.

 

Virka täytetään 1.1.2023 alkaen. Valittavat henkilöt voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka.

 

Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika.

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

  

 Esitys kokouksessa.

 

Käsittely:

 Esittelijä teki seuraavan esityksen:

 Johtajaylilääkäriksi valitaan Jaana Luukkonen. Johtajaylilääkärin kokonaispalkka on 11 900€.

 

Päätös: 

 Esitys hyväksyttiin