Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 25.05.2022/Pykälä 69


 

Aluevaltuuston kokouksen 16.5.2022 päätösten lainvoimaisuus ja täytäntöönpano pykälien 46-47 osalta

 

Aluehallitus 25.05.2022 § 69  

202/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Lakimies Aki Rasimus puh. 040 6567444

 

Asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta, koska esittelijä ja esittelijän sijainen ovat esteellisiä esittelemään asiaa (hallintolaki 28§).

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 43 §:n mukaisesti aluehallitus vastaa aluevaltuuston päätösten täytäntöönpanosta. Hyvinvointialueesta annetun lain 101 §:n mukaisesti, jos aluehallitus katsoo, että aluevaltuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, aluevaltuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen, aluehallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava aluevaltuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Vt. hyvinvontialuejohtaja sijainen esittelee 16.5.2022 valtuuston päätöksista pykälä 46-47 vt hyvinvoinjohtajan olessa esteellinen.

 

Aluevaltuuston päätti ja käsitteli 16.5.2022 seuraavat asiat:

 

46 § Hyvinvointialuejohtajan viran haettavaksi julistaminen ja hakumenettely

Aluehallitus lähettää päätöksen tiedoksi valitulle sekä antaa päätöksen toimenpiteitä varten HR-vastuuvalmistelijalle. Aluehallitus antaa aluehallituksen puheenjohtajalle toimeksi hyvinvointialuejohtajan johtajasopimuksen valmistelun.

 

47 § Väliaikaisen hyvinvointialueen johtajan nimeäminen sekä aluehallituksen esittelijä- ja sihteeritehtävän hoitaminen

Aluehallitus lähettää päätöksen tiedoksi valitulle sekä antaa päätöksen toimenpiteitä varten HR-vastuuvalmistelijalle

 

Puheenjohtajan selostuksesta:

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston 16.5.2022 kokouksen päätökset pykälien 46-47 osalta ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kuuluvat valtuustoon toimivaltaan ja, että päätökset eivät ole lainvastaisia. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitut 16.5.2022 kokouksen päätökset täytäntöön.

Käsittely: 

Kokouksesta poistui esteellisinä Santeri Seppälä, Sami Sipilä ja Seppo Lokka (Hallintolaki 28 § 1 kohta)

 

Päätös: Esitys  hyväksyttiin