Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 25.05.2022/Pykälä 68


 

Aluevaltuuston kokouksen 16.5.2022 päätösten lainvoimaisuus ja täytäntöönpano pykälien 39-45 osalta

 

Aluehallitus 25.05.2022 § 68  

190/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Lakimies Aki Rasimus puh. 040 6567444

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 43 §:n mukaisesti aluehallitus vastaa aluevaltuuston päätösten täytäntöönpanosta. Hyvinvointialueesta annetun lain 101 §:n mukaisesti, jos aluehallitus katsoo, että aluevaltuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, aluevaltuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen, aluehallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava aluevaltuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Vt. hyvinvontialuejohtaja esittelee 16.5.2022 valtuuston päätöksista pykälät 39-45 sekä valtuustoaloitteen. Pykälät 46-47 käsitellään eri pykälässä Vt hyvinvointialuejohtajan esteellisyyden vuoksi (hallintolaki 28 §)

 

Aluevaltuuston päätti ja käsitteli 16.5.2022 seuraavat asiat:

 

39 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

 

40 § Pöytäkirjan tarkastaminen

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

 

41 § Työjärjestyksen hyväksyminen

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

 

42 § ISLAB hyvinvointiyhtymän perustaminen

Aluehallitus antaa päätöksen toimenpiteitä varten hyvinvointialuejohtajalle

 

43 § Muutostalousarvio 2022

Aluehallitus antaa päätöksen toimenpiteitä varten muutosjohtajalle

 

44 § Hyvinvointialueen tilinpäätös 2021

Aluehallitus antaa päätöksen toimenpiteitä varten muutosjohtajalle

 

45§ Läsnäolon myöntäminen nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston edustajalle aluevaltuuston kokouksissa

Aluehallitus antaa päätöksen toimenpiteitä varten HTT vastuuvalmistelijalle

 

 

Aluevaltuuston aloitteet 16.5.2022

Aluehallitus lähettää aloitteen edelleen valmisteltavaksi seuraavasti ja ilmoittaa aloitteen tekijöille:

 

-          Aluevaltuutettu Kirsti Laamanen:

  • osana Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvointistrategian ja hallintosäännön valmistelua sekä järjestettävien palvelujen tarpeen, määrän ja laadun määrittelemistä sekä palvelujen tuottamistavan valintaa arvioidaan vaikutuksia hyvinvointialueen maaseutuun, maaseudulla asuviin ihmisiin, yhteisöihin ja yrityksiin sekä maaseudun talouteen.
  • hyvinvointialue ottaa käyttöönsä maaseutuvaikutusten arviointimenetelmän (MVA) ja hyödyntää sen osallistavaa prosessia aktiivisesti asioiden valmistelussa ja seurannassa.
  • maaseutuvaikutusten arviointityötä varten nimetään hallinnon puolelta vastuu-henkilö, joka vastaa maaseutuvaikutusten arvioinnin koordinoinnista ja sen toteut-tamisesta osana hyvinvointialueen toiminnan valmistelua ja sen seurantaa.

 

Aluehallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi muutosjohtaja Sami Sipilälle

 

 

Vt hyvvinvointijohtajan esitys:  

 

 Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston 16.5.2022 kokouksen päätökset pykälien 39-45 osalta ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kuuluvat valtuuston toimivaltaan ja, että päätökset eivät ole lainvastaisia. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitut 16.5.2022 kokouksen päätökset täytäntöön.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin