Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 59



 

Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön hyväksyminen

 

VATE 23.02.2022 § 130 

 

 

Asian valmistelija lakimies Aki Rasimus, puh. 040 656 7444.

 

Jokaisella hyvinvointialueella on oltava hallintosääntö, jonka sisältöä määrittelee pääasiassa hyvinvointialuelain 95 §. Hallintosäännössä voidaan siis antaa muitakin kuin laissa säädettyjä määräyksiä. Hallintosäännön määräysten sisältö on aluevaltuuston harkinnassa. Määräykset eivät kuitenkaan saa olla lainvastaisia. 

 

Hyvinvointialueen hallintosäännössä määritellään johtamisjärjestelmä, toimielimet sekä tehtävien ja toimivallan jako eri toimielinten välillä. 

Hallintosäännössä annetaan määräyksiä hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä asioista ja määritellään hyvinvointialueen toimielin- ja viranhaltijarakenne sekä niiden väliset toimivalta- ja vastuusuhteet. 

 

Hallintosääntö on hyvinvointialueen hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. Hyvinvointialueella on laaja harkintavalta toimivalta- ja vastuusuhteiden määrittelyssä.  

 

Hallintosääntö on keskeinen työväline hyvinvointialueuudistukselle asetettujen tavoitteiden käytännön toteutuksessa. Hallintosäännön tulisi tukea esimerkiksi hyvinvointialueuudistukselle asetettujen integraatiotavoitteiden toteutumista sekä kokonaisjohtamista. 

 

Hyvinvointialueen vastuuvalmistelijat ovat valmistelleet hallintosääntöä Kuntaliiton hyvinvointialueille laaditun mallihallintosäännön pohjalta. 

 

Valmistelussa on ollut tarkoituksena, että hallintosääntö käsitellään ja hyväksytään aluevaltuustossa vaiheittain sen mukaisesti kuin hyvinvointialueen valmistelu etenee. Kuitenkin siten, että hallintosääntö on kokonaisuudessaan hyväksytty ennen 31.12.2022. 

 

Ensimmäisessä vaiheessa on hallintosääntöön esitetty otettavaksi toiminnan aloittamisen kannalta keskeiset määräykset. Hallintosääntöluonnos on liitteenä. 

 

Hallintosäännöstä on erillisellä päätöksellä hyväksytty aluevaltuuston vaalilautakunta sekä aluevaltuuston toiminnan järjestelyt määräykset. Näi ei tule käsitellä uudelleen.

 

Hallintosääntö tulee saattaa voimaan aluevaltuuston pöytäkirjan tarkastamispäivästä lukien. 

 

Valmistelujohtaja Kortelaisen esitys: 

 

  Väliaikainen valmistelutoimielin esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön pois lukien kohdat aluevaltuuston vaalilautakunta ja aluevaltuuston toiminnan järjestelyt, jotka on hyväksytty erikseen.

Lisäksi aluevaltuuston tulee päättää luottamushenkilöstön taloudellisten etuuksien perusteista.

Lisäksi valtuusto päättää, että hallintosääntö tulee voimaan aluevaltuuston pöytäkirjan tarkastamispäivästä lukien.

Lisäksi aluevaltuusto päättää, että luottamushenkilöstön taloudellisten etuuksien perusteiden määräyksiä sovelletaan myös 16.2.2022 ja 22.2.2022 valtuustoseminaareihin.

Väliaikainen valmistelutoimielin valtuuttaa valmistelujohtajan ja muutosjohtajan tekemään hallintosääntöön vähäisiä stilistisiä muutoksia ennen aluevaltuuston kokousta.

 

Päätös: Keskustelun kuluessa Janne Laine esitti, että hallintosäännön kohtaan 15 kirjataan:

Etelä-Savon hyvinvointialueella on kaksi ympärivuorokautista yhteispäivystyssairaalaa, toinen Savonlinnassa ja toinen Mikkelissä, joissa on mahdollista tehdä yleisanestesiassa tapahtuvaa leikkaustoimintaa, vaativaa toimenpidekardiologiaa ja tehostettua valvontahoitoa.

Savonlinnan ja Mikkelin sairaalat ovat omia itsenäisiä tulosyksikköjä. Kummallakin sairaalalla on oma ylilääkäri johtajana. Sairaaloiden ylilääkäreillä on toimivalta päättää sairaaloiden sisäisestä organisaatiosta, taloudesta ja henkilöstöstä. Sairaaloiden johtajavalinnat päättää aluevaltuusto.

Lisäksi:

Aluevaltuuston tehtäviin tulee lisätä: Päättää toimiala-, tulosalue-, tulosyksikköjaosta sekä palveluverkostosta.

Janne Laineen esitystä ei kannatettu.

Seppo Ruhanen esitti Timo Halosen ja Seppo Lokan kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Keskustelun jälkeen valmistelujohtaja esitti, ettei asiasta äänestetä ja muutti pohjaehdotustaan: asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Valmistelutoimielin hyväksyi päätösesityksen.

 

VATE 09.03.2022 § 145 

 

 

 

Asian valmistelija lakimies Aki Rasimus, puh. 040 656 7444.

 

Hallintosäännön 1. vaihe pitää sisällään vain ne välttämättömät määräykset, jotka tarvitaan aluevaltuustokauden käynnistyessä. Toimielinorganisaation osalta hallintosääntö sisältää ensimmäisessä vaiheessa vain ns. pakolliset toimielimet ja niiden lakisääteiset tehtävät. Aluevaltuuston toiminta ja kokoukset vaativat omat säännöksensä. Myös päätöksenteko- ja kokousmenettely sekä luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet vaativat säätelyä jo alkuvaiheessa. Henkilöstöorganisaation osalta hallintosäännön 1. vaihe pitää sisällään vain hyvinvointialuejohtajan.

 

Muilta osin selostus on pykälän 130 mukainen.

 

Hallintosääntöön on edellisestä käsittelystä lisätty 6 §:n, aluevaltuuston puheenjohtajan tehtävät, uusi kohta numero 3.

 

Hallintosääntö liitteenä.

 

Valmistelujohtaja Kortelaisen esitys: 

 

  Väliaikainen valmistelutoimielin esittää aluevaltuustolle, että:

 

-          aluevaltuusto merkitsee tiedoksi ja hyväksyy hallintosäännön vaiheittaisen valmistelun ja hyväksymisen

-          aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön pois lukien kohdat aluevaltuuston vaalilautakunta ja aluevaltuuston toiminnan järjestelyt, jotka on hyväksytty erikseen.

-          aluevaltuusto päättää luottamushenkilöstön taloudellisten etuuksien perusteista

-          aluevaltuusto päättää, että hallintosääntö tulee voimaan 16.3.2022 lukien

-          aluevaltuusto päättää, että luottamushenkilöstön taloudellisten etuuksien perusteiden määräyksiä sovelletaan myös 16.2.2022 ja 22.2.2022 valtuustoseminaareihin.

Väliaikainen valmistelutoimielin valtuuttaa valmistelujohtajan ja muutosjohtajan tekemään hallintosääntöön vähäisiä stilistisiä muutoksia ennen aluevaltuuston kokousta.

 

Päätös: Keskustelun kuluessa Janne Laine esitti, että hallintosäännön kohtaan 15 kirjataan:

Etelä-Savon hyvinvointialueella on kaksi ympärivuorokautista yhteispäivystyssairaalaa, toinen Savonlinnassa ja toinen Mikkelissä, joissa on mahdollista tehdä yleisanestesiassa tapahtuvaa leikkaustoimintaa, vaativaa toimenpidekardiologiaa ja tehostettua valvontahoitoa.

Savonlinnan ja Mikkelin sairaalat ovat omia itsenäisiä tulosyksikköjä. Kummallakin sairaalalla on oma ylilääkäri johtajana. Sairaaloiden ylilääkäreillä on toimivalta päättää sairaaloiden sisäisestä organisaatiosta, taloudesta ja henkilöstöstä. Sairaaloiden johtajavalinnat päättää aluevaltuusto.

Lisäksi:

Aluevaltuuston tehtäviin tulee lisätä: Päättää toimiala-, tulosalue-, tulosyksikköjaosta sekä palveluverkostosta.

Janne Laineen esitystä ei kannatettu.

Valmistelutoimielin hyväksyi päätösesityksen.

 

 

 

Aluevaltuusto 16.03.2022 § 9 

 

 

  Väliaikaisen valmistelutoimielimen esitys:

 

-          Aluevaltuusto merkitsee tiedoksi ja hyväksyy hallintosäännön vaiheittaisen valmistelun ja hyväksymisen.

-          Aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön pois lukien kohdat aluevaltuuston vaalilautakunta ja aluevaltuuston toiminnan järjestelyt, jotka on hyväksytty erikseen.

-          Aluevaltuusto päättää luottamushenkilöstön taloudellisten etuuksien perusteista.

-          Aluevaltuusto päättää, että hallintosääntö tulee voimaan 16.3.2022 lukien.

-          Aluevaltuusto päättää, että luottamushenkilöstön taloudellisten etuuksien perusteiden määräyksiä sovelletaan myös 16.2.2022 ja 22.2.2022 valtuustoseminaareihin.

 

Käsittely:

Aluevaltuutettu Arto Sepponen esitti aleuevaltuutettu Satu Taavitsaisen ja Maisa Juntusen kannattamana poliittisten ryhmien neuvottelujen mukaisesti hallintosääntöön seuraavan muutoksen:

 

154 § Ansionmenetyksen ja muiden kustannusten korvaaminen

 

Luottamushenkilölle maksetaan korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä. Korvaus maksetaan kultakin alkavalta tunnilta, enintään kahdeksalta tunnilta vuorokaudessa. Korvauksen enimmäismäärä on 45,00 euroa/tunti. 

 

Luottamushenkilön tulee esittää ansionmenetyksestä työnantajan todistus, josta on käytävä ilmi, että luottamustoimen hoitamiseen käytetty aika olisi ollut korvauksen hakijan työaikaa ja ettei hänelle makseta kyseiseltä ajalta palkkaa. Ansionmenetysaika voidaan maksaa suoraan luottamushenkilön työnantajalle, jos luottamushenkilö sitä pyytää. Elinkeinonharjoittajien tulee antaa vastaava kirjallinen selvitys ja vakuutus ansionmenetyksen ja luottamustoimen vuoksi aiheutuneiden kustannusten määrästä. Selvitystä ei kuitenkaan vaadita, jos todellinen ansionmenetys on alle 14 euroa/ tunti. Ansiomenetykset maksetaan vähintään kerran kuukaudessa ja suoraan työnantajalle laskun perusteella. 

  

Aluevaltuutettu Arto Sepponen esitti aleuevaltuutettu Maisa Juntusen kannattamana poliittisten ryhmien neuvottelujen mukaisesti hallintosääntöön seuraavan muutoksen:

 

  146 § Vuosipalkkiot

 

  Aluehallitus

-          puheenjohtaja 10.000€/vuosi (10.000€/vuosi: korjattu kirjoitusvirheenä hallintolaki 51 §)

-          varapuheenjohtaja 5.000€/vuosi

 

  Valtuustoryhmien puheenjohtajat

-          250€/vuosi
 

Päätös: Aluevaltuusto hyväksyi esityksen ja liitteenä olevan hallintosäännön aluevaltuutettu Arto Seppposen muutoesityksillä yksimielisesti.

 

 

Aluehallitus 08.06.2022 § 86 

 

 

 

Valmistelija projektipäällikkö Seppo Lokka, puh. 044 784 3671

lakimies Aki Rasimus, puh. 040 656 7444

vastuuvalmistelija Antti Laurikainen, puh. 044 351 2502

 

Hallintosäännön 2. vaihe pitää sisällään toimielinorganisaation ja palveluorganisaation täydennykset. Hallintosäännön perusteella hyvinvointialueelle perustetaan palvelu- ja tulevaisuuslautakunta, turvallisuuslautakunta, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta ja yksilöasioiden jaosto aluehallituksen yhteyteen.  Henkilöstöorganisaation osalta  hallintosäännön 2. vaihe versiossa on määritelty  toimialajohtajat, palvelualueen johtajat tai päälliköt ja tulosalueen esihenkilöt ja heidän toimivalta henkilöstö- ja hankinta-asioissa.

 

Hyvinvointialueelle perustetaan lisäksi yhteistyöfoorumit:

1. valmiusfoorumi ja valmiusjohtoryhmä

2. koulutus ja osaaminen yhteistyöfoorumi

3. sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuottajien ja järjestöyhteistyön foorumi. Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus päättää yhteistyöfoorumien toimintasäännöstä ja voi päätöksellään lisätä foorumeita tai muita yhteistyöryhmiä.

 

Hallintosääntöön on kirjattu myös hyvinvointialuelain 30 §:n mukaisesti hyvinvointialueen jäsenten oikeus tehdä aloitteita hyvinvointialueen toimintaa koskevissa asioissa.

 

Nuorisovaltuustolla, vammaisneuvostolla ja vanhusneuvostolla on oikeus nimetä yksi edustaja aluevaltuuston ja lautakuntien kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeudella.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosääntöä on täydennettävä vielä vähintään kerran syksyn 2022 aikana, ennen hyvinvointialueen palvelutuotannon aloittamista 1.1.2023.

 

Vt. hyvinvointialujohtajan esitys:

 

 Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy liitteenä B olevan hallintosäännön siten, että se tulee voimaan välittömästi hallintosäännön hyväksymisen jälkeen.

 

Käsittely:  Hyvinvointialueen lakimies Aki Rasimus saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana.

 

 Hallintosäännöstä poistettiin teknisenä korjauksena 152 § Soveltamisala toinen kappale.

 

 Janne Laine teki seuraavan muutosesityksen:
Uudistan esitykseni kahden sairaalan mallin kirjauksesta samana kuin väliaikaisessa toimielimessä olen tehnyt Esitän että valtuuston tehtäviin ja toimivaltaan lisätään palveluverkosta päättäminen, koska palveluiden saatavuuden turvaamisesta päättäminen tulee kuulua ylimmän toimielimen päätettäväksi Esitän että lautakuntia ei perusteta, koska nykyisissäkään soteorganisaatioissa ei ole lautakuntia. Lautakunnat synnyttävät ylimääräisen kalliin hallintoportaan. Kustannus ollee noin 400.000 euron luokkaa ja kokonaiskustannukset huomattavasti isommat koska päätöksenteon moniportaisuuden lisääminen lisää tehottomuutta. Yksi ongelma soteorganisaatioiden henkilöstön vetovoimaisuudessa on soteorganisaatioiden liian moniportainen hierarkisuus. Lisäksi hyvinvointialueiden rakentamisen tavoitteena tulisi olla hierarkioiden määrän vähentäminen ja palveluiden integraatio. Lautakuntarakenteen luominen ylimääräisenä hallintoportaana ja sektoroituneeena rikkoo tätä tavoitetta.

 

 Esitys raukesi kannattamattomana.

 

 Satu Taavitsainen teki Eija Stenbergin ja Heli Järvisen kannattamana seuraavan muutosesityksen:
158 § Jäsenelle maksettavan palkkion edellytyksenä on, että tehtävä perustuu toimielimen TAI VIRANHALTIJAN päätökseen.

 

 Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Jaana Strandman teki Janne Laineen kannattamana seuraavan muutosesityksen:
Ryhmäraha poistetaan hallintosäännöstä.

 

 Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Satu Taavitsainen teki Eija Stenbergin ja Heli Järvisen kannattamana seuraavan muutosesityksen:
161 § POISTETAAN Kokouspalkkion maksaminen edellyttää, että luottamushenkilö on ollut läsnä koko kokouksen keston tai vähintään ½ tuntia, lukuun ottamatta peruuntunutta kokousta. Puheenjohtajan kokouspalkkion maksaminen edellyttää, että hän toimii puheenjohtajana koko kokouksen ajan tai vähintään ½ tuntia.

Hyvinvointialueen kokouksiin osallistuvaan henkilöstöön sovelletaan palkkiosääntöä silloin, kun kokous kestää klo 16 jälkeen vähintään ½ tuntia.

 

 Satu Taavitsainen perui muutosesityksestään seuraavat kohdat:
Puheenjohtajan kokouspalkkion maksaminen edellyttää, että hän toimii puheenjohtajana koko kokouksen ajan tai vähintään ½ tuntia.

 

 Muutosesitys hyväksyttiin muilta osin yksimielisesti.

 

 

 

Päätös: Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy liittenä B olevan hallintosäännön kokouskäsittelyssä yksimielisesti hyväksytyin mukaisin muutoksin siten, että se tulee voimaan välittömästi hallintosäännön hyväksymisen jälkeen.

 

 

Aluevaltuusto 21.06.2022 § 59  

40/04.00.10/2022  

 

 

 

Aluehallituksen esitys:  

 Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy liittenä B olevan hallintosäännön kokouskäsittelyssä yksimielisesti hyväksytyin mukaisin muutoksin siten, että se tulee voimaan välittömästi hallintosäännön hyväksymisen jälkeen. 

 

Käsittely: 

 

 Arto Sepponen  teki Hannu Auvisen, Janne Laineen,  Jouni Koskela, Tuukka Suomalaisen, Seija Puputin, Tero Juutin, Jari Smedsbergin, Kirsi Olkkosen, Tuija Vänttisen, Eero Sistosen, Maritta Mynttisen, Kirsti Laamasen, Terho Kaskisen, Sanni Kemppaisen, Maisa Juntusen, Katri Huhtalan, Anna-Kristiina Mikkosen, Pekka Kilpeläisen, Soili Moilasen, Seija Kuikan, Tommi Vehmalan, Heli Järvisen, Tuukka Suomalainen ja Pekka Pöyryn kannattamana seuraavan muutosesityksen hallintosäännön pykälään 8:

 

 Lisäys Uusi kohta 3 Aluevaltuusto päättää Palveluverkosta.

 

 Koska käsittelyn aikana oli tehty aluehallituksen ehdotuksesta poikkeava esitys, puheenjohtaja totesi, että asiassa on äänestettävä.

 

 Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi, että aluehallituksen esitys on JAA ja Arto Sepposen esitys on EI. Puheenjohtajan äänestysjärjestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 57 ääntä siten, että aluehallituksen esityksen puolesta annettiin 20 jaa-ääntä ja Arto Sepponen vastaesityksen puolesta 37 ei-ääntä.

 

Päätös: Puheenjohtaja totesi aluevaltuuston hyväksyneen Arto Sepposen muutosesityksen

 

Käsittely:

 Janne Lainen teki Arto Sepposen, Kirsti Laamasen, Jouni Koskelan, Hannu Auvisen, Tuukka Suomalaisen, Tuija Vänttisen, Seija Puputin, Tero Juutin, Jari Smedbergin, Katri Huhtalan, Terho Kaskisen, Lauri Niirasen, Matti Lundeniuksen ja  Sanna Niemelä kannattamana seuraavan lisäysesityksen hallintosäännön pykälään 9:

 

 Pykälä 9 Etelä-Savon hyvinvointialueella on kaksi ympärivuorokautista yhteispäivystyssairaalaa, toinen Savonlinnassa ja toinen Mikkelissä, joissa on mahdollista tehdä yleisanestesiassa tapahtuvaa leikkaustoimintaa, vaativaa toimenpidekardiologiaa ja tehostettua valvontahoitoa. Savonlinnan ja Mikkelin sairaalat ovat omia itsenäisiä palvelualueita.

 

 Koska käsittelyn aikana oli tehty aluehallituksen ehdotuksesta poikkeava esitys, puheenjohtaja totesi, että asiassa on äänestettävä.

 

 Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi, että aluehallituksen esitys on JAA ja Janne Laineen esitys on EI. Puheenjohtajan äänestysjärjestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 57 ääntä siten, että aluehallituksen esityksen puolesta annettiin 38 jaa-ääntä ja Janne Laineen vastaesityksen puolesta 19 ei-ääntä.

 

Päätös: Puheenjohtaja totesi aluevaltuuston hyväksyneen aluehallituksen esityksen

 

Käsittely: Heli Järvinen teki seuraavan muutosesityksen:

 

 Etelä-Savon hyvinvointialueella on kaksi ympärivuorokautista yhteuspäivystyssairaalaa, yksi Mikkelissä ja yksi Savonlinnassa sekä aluesairaala Pieksämäellä.

 

 Puheenjohtaja totesi esityksen rauenneen kannattamattomana.

 

Käsittely: Maisa Juntunen teki Riikka Penin, Jouni Koskelan, Pirkko Valtolan ja Suvi Kähkönen-Valtolan kannattamana seuraavan ponsiesityksen:

 Esitämme toimenpidealoitteena, että valtuusto edellyttää aluehallituksen selvittämään hallintosäännön jatkokäsittelyä varten mallin, jolla saadaan turvattua hyvinvointialueen henkilöstöön kuuluvien päättäjien vaalikelpoisuus aluehallitukseen.

 

 Koska käsittelyn aikana oli tehty kannatettu ponsiesitys ja sitä ei voitu yksimielisesti hyväksyä, puheenjohtaja totesi, että asiassa on äänestettävä.

 

 Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi, että aluevaltuuston päätös ilman ponsiesitystä on JAA ja Maisa Juntusen esitys on EI. Puheenjohtajan äänestysjärjestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 56 ääntä siten, että aluevaltuuston päätös ilman ponsiesitystä puolesta annettiin 20 jaa-ääntä ja Maisa Juntusen esityksen puolesta 33 ei-ääntä sekä 3 äänesti tyhjää

 

 

 

Päätös: 

Aluevaltuusto hyväksyi liitteenä B olevan hallintosäännön valtuuston käsittelyn mukaisesti sekä päätökseen lisätään ponsiesitys.

 

 

Äänestystiedot
 JAA Aluehallituksen esitys/ EI Laine / Tyhjä
 JAA Aluehallituksen esitys/ EI Juntunen / Tyhjä
 JAA Aluehallituksen esitys/ EI Sepponen / Tyhjä