Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Savon hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin
Pöytäkirja 24.11.2021/Pykälä 73


 

Työterveyshuoltopalveluiden hankkiminen Etelä-Savon hyvinvointialueelle

 

VATE 24.11.2021 § 73  

13/04.00.10/2021  

 

Asian valmistelija muutosjohtaja Sami Sipilä, 044 770 0577.

 

Työterveyshuoltolain mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Työterveyshuolto tulee järjestää ja toteuttaa siinä laajuudessa kuin työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista johtuva tarve edellyttää, siten kuin tässä laissa säädetään.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueella lakkaavilla ja toimintoja luovuttavilla organisaatioilla on erilliset työterveyshuollon sopimukset, joita ei voi hankintalain näkökulmasta laajentaa koskemaan tulevaa hyvinvointialuetta ja mistä johtuen tulee aloittaa valmistelu työterveyshuollon järjestämiseksi hyvinvointialueelle. Työterveyshuollonpalveluiden järjestäminen tulee valmistella siten, että palvelut hankintaan hankintalain mukaisesti tarjouskilpailun perusteella. Hankinta on arvoltaan hankintalain (1397/2016) 25 §:n 1 mom. 3. kohdan kynnysarvon ylittävä sosiaali- ja terveyspalveluhankinta, johon sovelletaan hankintalain 12 luvun säännöksiä ja jossa noudatetaan hankintalain 3 §:n mukaisia julkisissa hankinnoissa noudatettavia periaatteita. 

 

Valmistelussa tulee ottaa huomioon myös terveydenhuoltolain 18 §:n mukainen työterveyshuollon palveluiden järjestäminen alueella sijaitsevissa työpaikoissa. 

 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 10 §:n mukaan väliaikainen valmistelutoimielin johtaa hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelua ja käyttää sitä koskevaa päätösvaltaa sekä vastaa tehtäviinsä liittyvästä puhevallan käyttämisestä aluevaltuuston toimikauden alkuun asti. Lisäksi väliaikaishallinnon tulee päättää hyvinvointialueen toiminnan käynnistämiseen välittömästi liittyviä asioita. Työterveyshuolto on toiminnan aloittamiseen välittömästi liittyvä asia ja siten valmistelu kuuluu väliaikaisen toimielimen toimivaltaan. Työterveyshuolto valmistellaan siten, että Etelä-Savon hyvinvointialueen varsinaiset toimielimet tekevät asiasta tarvittavat päätökset keväällä 2022. 

 

Essote-kuntayhtymän hallitus on 4.11.2021 § 219 esittänyt, että Etelä-Savon hyvinvointialueen ja Essoten työterveyshuolto kilpailutettaisiin yhdessä. Hyvinvointialue varaa Essotelle mahdollisuuden osallistua työterveyshuollon kilpailuttamiseen yhteiskilpailutuksena. Edellytyksenä yhteiskilpailutukselle on, että hyvinvointialue määrittelee työterveyshuollon sisällön itsenäisesti ilman Essoten myötävaikutusta ja työterveyshuolto järjestetään pelkästään hyvinvointialueen näkökulmasta ja hyvinvointialueen tarpeiden mukaisesti. Näin varmistetaan muiden Etelä-Savon lakkaavien organisaatioiden yhdenvertainen kohtelu, jossa kaikki lakkaavat organisaatiot pääsevät tasapuolisesti vaikuttamaan tulevan työterveyspalvelun sisältöön. Lisäksi yhteiskilpailutuksen tulee täyttää hankintalain mukaiset kriteerit. 

 

 

Valmistelujohtaja Kortelaisen esitys: 

 

 Valmistelutoimielin päättää, että väliaikaishallinto aloittaa työterveyspalvelujen hankinnan valmistelun Etelä-Savon hyvinvointialueelle selostusosan mukaisesti. Aluehallinnon toimielimet tekevät asiaan liittyvät varsinaiset päätökset keväällä 2022.

Tämä päätös ilmoitetaan vastauksena Essote-kuntayhtymän lausuntopyyntöön.

 

Päätös: Santeri Seppälä ilmoitti esteellisyydestään (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

Valmistelutoimielin hyväksyi päätösesityksen.

Janne Laine poistui kokouksesta klo 14.02.