Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 21.12.2022/Pykälä 351


 

Etelä-Savon hyvinvointialueen varautuminen ja riskien hallinta vuoden vaihteen käynnistymiseen liittyen

 

Aluehallitus 21.12.2022 § 351  

772/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija pelastus- ja turvallisuuspalvelujen toimialajohtaja Seppo Lokka, puh. 040 359 7864

 

Aluehallitus vastaa voimassa olevan hallintosäännön (Aluevaltuusto 21.6.2022 59§) 9.2 §:n kohdan 22 mukaisesti hyvinvointialuekonsernin kokonaisturvallisuudesta ja varautumisesta ja kohdan 25 mukaisesti valvoo, että turvallisuus- ja varautumisjärjestelyt toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti. Aluehallitus on kokouksessa 12.10.2022 § 217 hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen.

 

Hyvinvointialueen tulee toiminnassaan huolehtia siitä, että se on riittävällä tavalla ennakolta varautunut normaaliolojen häiriötilanteisiin sekä poikkeusoloihin. Turvallisuusjohtamiseen ja sisäiseen riskienhallintaan panostetaan siten, että turvallisuuskulttuuri paranee. Hyvinvointialueen valmiussuunnitelmat pidetään mahdollisimman ajantasaisina huomioiden mahdolliset uhkatilanteet. Suunnittelussa otetaan huomioon alueellinen riskinarvio. Varautuminen ja valmiusasiat huomioidaan hyvinvointialueen kaikilla toimialoilla.

 

Hallintosäännön mukaisesti nimetty hyvinvointialueen johtoryhmä toimii myös normaaliolojen häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmänä sekä vastaa hyvinvointialueen varautumisesta ja valmiussuunnittelusta.

 

Hyvinvointialueen perustehtävänä on tuottaa sosiaali- ja terveys- sekä pelastustoimen palveluita. Turvallisuustoiminnalla tarkoitettaan valmiutta, varautumista ja jatkuvuudenhallintaa ja sen avulla turvataan päätehtävien suorittamista ja hyvinvointialueen strategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Turvallisuustoiminta kattaa Etelä-Savon hyvinvointi alueen toiminnot kaikissa toimipisteissä ja tietoverkossa hyvinvointialueella. Tavoitteena on tunnistaa, ennaltaehkäistä, reagoida ja torjua hyvinvointialueen organisaatioon, henkilöstöön, asiakkaisiin ja asukkaisiin kohdistuvia turvallisuusriskejä sekä tukea toipumista onnettomuus-, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

 

Turvallisuustoiminnan lähtökohtana on laaja kokonaisturvallisuuden hallinnan näkökulma yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Kokonaisturvallisuuden hallinta on hyvinvointialueen toiminnan kannalta laadullinen tekijä, joka on osa hyvinvointialueen kilpailukykyä. Hyvinvointialueen turvallisuusjohtamista ja -kulttuuria kehitetään pitkäjänteisesti jatkuvana prosessina poikkihallinnollisesti yhteistyössä.

 

Hyvinvointialueen toimialajohtajat ovat arvioineet hyvinvointialueen käynnistymiseen liittyen toiminnan riskejä. Riskeiksi on muun muassa tunnistettu ICT- järjestelmien toimivuus, 15.1.2023 palkanmaksun toimivuus,

sähköpulatilanne tai sähkökatkot ja laaja-alaisen vaikuttamisen mahdollisuus.
Laaja-alaisella vaikuttamisella voidaan iuheuttaa tarkoituksella häiriöitä hyvinvointialueen järjestelmiin ja toimintaan tai levittää valeuutisia.

Erikseen on valmisteltu myös toimivallan siirto hyvinvointialuejohtajalle 31.12. saakka.

 

 

Lisäksi hyvinvointialueen valmisteluun liittyen on hyvinvointialueen henkilöstölle järjestetty infotilaisuus 15.12.2022 varautumisesta vuoden vaihteen riskeihin ja valmisteltu ohjeistusta asiaan liittyen.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueella on käytössä valmiuden säätämisen toimintamalli ja se siirtyy heti aloittaessaan 1.1.2023 tehostettuun seurantaan mahdollisten uhkien ennakoimiseksi. Jokainen hyvinvointialueelle siirtyvälle yksikkölle/osastolle on annettu tehtävä tarkastaa ja päivittää nykyiset valmiussuunnitelmansa ja ohjeistuksensa sähkökatkojen ja muiden häiriöiden varalle 31.12. mennessä. Jokainen yksikkö/osasto myös miettii, miten ohjeita sovelletaan hyvinvointialueella.

 

Erityishuomio on kiinnitettävä siihen, millä tavalla henkilöstön yhteydenpito toimii ja kuinka asiakkaisiin ollaan yhteydessä jos normaalit viestintävälineet eivät toimi. Etelä-Savon hyvinvointialueen johtoryhmä järjestää heti vuoden vaihteen jälkeen oman valmiusharjoituksen, jossa harjoitellaan toimintaa sähkökatkossa.

 

Etelä-Savon hyvinvointialue on ollut tiiviisti Järvi Suomen Energian, Etelä-Savon Energian ja Savon Voiman kanssa. Lisäksi on koottu ja parhaillaan kootaan kunnilta ja hyvinvointialueen tietoja kriittisistä kohteista sähkön kannalta. Yhteistä tiedostusta ja viestintää on tehostettu syksyn aikana esimerkiksi Järvi-Suomen energian kanssa.

 

Etelä-Savossa toimiva valmiusfoorumi ja valmiusjohtoryhmä ovat toimineet aktiivisesti muun muassa sähkökatkoihin varautumisesta. Vuoden vaihteen jälkeen käynnistetään hyvinvointialueen johtamisjärjestelmästä selvitys ja samalla selvitetään tilannekeskuksen tarpeet ja johtokeskuksen perustaminen.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

 

  Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi.  

 

 

Päätös:

 Esitys hyväksyttiin.