Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 21.12.2022/Pykälä 345


 

Etelä-Savon hyvinvointialueen palveluiden myyntihinnasto 2023

 

Aluehallitus 21.12.2022 § 345  

756/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, puh. 044 770 0577 

 

 Etelä-Savon hyvinvointialueella on merkittävä määrä muille hyvinvointialueille sekä muille toimijoille myytäviä (mm. vakuutusyhtiöt, Puolustustusvoimat) palveluja. Hyvinvointialueen palvelujen myynnistä suurin osa on vammaispalvelujen Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksen palveluja (n. 40 milj. euroa). Muu myynti (n. 10 milj. euroa) on pääosin terveydenhuollon palveluja: vuodeosastohoito, avohoito, mielenterveyspalvelut sekä päivystys.

 

 Palvelujen hinnoittelussa lähtökohtana on periä kaikki palvelusta aiheutuneet kustannukset huomioiden alueen erityispiirteiden (mm. päivystyspisteet, varautuminen, laaja maantieteellinen alue) tuomat lisäkustannukset.

 

 Hinnoittelussa käytetään vuoden 2023 aikana päivitettyjä tuotehinnastoja aikaisempien organisaatioiden hinnoittelun pohjalta. Essoten, Sosterin ja Vaalijalan hinnoittelu ja sen perusteet poikkeavat merkittävästi toisistaan, ja hinnoittelun yhdenmukaistaminen vaatii merkittävää potilastietojärjestelmien ja seurantajärjestelmien kehitystyötä sekä kirjaamisen muutoksia. Hinnoittelun yhdenmukaistaminen on mahdollista aikaisintaan vuonna 2024.

 

 Palvelumyynnin lisäksi tukipalveluilla on erillinen hinnasto mm. henkilöstöruokailun ja logistiikan osalta.

 

 Hinnasto viimeistellään vuoden 2023 alussa, ja myyntilaskutus käynnistyy helmi - maaliskuussa.             

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

 

  Aluehallitus päättää, että

1. palvelumyynti perustuu hyvinvointialueen hinnastoon, jonka pohjana on Essoten, Sosterin ja Vaalijalan päivitetyt hinnastot

2. hinnat päivitetään vastaamaan vuoden 2023 kulurakennetta huomioiden arvioitu kustannusnousun sekä hyvinvointialueen erityispiirteet

3. Vuoden 2023 myyntihinnaston sekä siihen tehtävät muutokset hyväksyy hyvinvointialuejohtaja

 

 

Päätös:

 Esitys hyväksyttiin.