Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 122


Liite A: Tilintarkastuskertomus 2021

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen tilinpäätös 2021

 

Aluehallitus 23.03.2022 § 27 

 

 

Asian valmistelija muutosjohtaja Sami Sipilä 044 770 0577

 

Etelä-Savon hyvinvointialue perustettiin 1.7.2021. Hyvinvointialueen ensimmäinen tilikausi oli 1.7.2021-31.12.2021.

 

Hyvinvointialueen tulee laatia tilinpäätös vuodelta 2021.

 

Tilinpäätöksen laatimista ohjaa laki hyvinvointialueesta. Voimaanpanolain 1 §:n mukaan: "Hyvinvointialueen talousarvio ja tilinpäätös laaditaan hyvinvointialueesta annetun lain 13 luvussa sekä tarkastetaan mainitun lain 14 luvussa tarkoitetulla tavalla ensimmäisen kerran vuodelle 2021." Lisäksi valtioneuvosto on antanut 15.7.2021 asetuksen hyvinvointialueen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista.

 

Hyvinvointialueen tilinpäätöksessä esitettävät tiedot vastaavat pitkälti kuntien tilinpäätöstietoja. Tilinpäätöslaskelmien ja liitetietojen sisällössä on kuitenkin otettu huomioon hyvinvointialueiden toiminnan luonne ja rahoitusmalli.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat aluehallituksen jäsenet sekä hyvinvointialuejohtaja.

 

Hyvinvointialuelainsäädännön mukaan aluehallituksen on laadittava tilinpäätös maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Aluevaltuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä

 

Hyvinvointialueen vuoden 2021 tilinpäätös on valmisteltu hyvinvointialueiden tilinpäätöksistä annettujen ohjeiden mukaisesti.

 

Tilinpäätös on asialistan liitteenä.

 

Vt. hyvinvointialuejohtajan esitys:

Aluehallitus päättää:

- allekirjoittaa Etelä-Savon hyvinvointialueen vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi

- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen aluevaltuuston käsiteltäväksi.

- Hyvinvointialueen johtajalla on oikeus tehdä vähäisiä teknisluonteisia korjauksia

Päätös: Tilinpäätös allekirjoitetaan sähköisesti.

Esitys hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 08.12.2022 § 40 

 

 

 

Valmistelija BDO Oy:n valtuullinen tilintarkastaja KHT, JHT Ulla-Maija Tuomela

 on antanut tilintarkastuskertomuksen kokouksessa.

 Jos tilintarkastuskertomus sisältää muistutuksen, tarkastuslautakunnan

 on hankittava tehdystä muistutuksesta asianomaisen

 selvitys sekä aluehallituksen lausunto.Tarkastuslautakunta tekee päätösehdotuksensa vastuuvapauden myöntämisestä kaiken hankkimansa selvityksen perusteella olematta sidottu tilintarkastajan esitykseen. Aluevaltuusto päättää asiasta tarkastuslautakunnan esityksen pohjalta harkintansa mukaan.

 

 

 

Puheenjohtajan selostus: 

 

 Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksessa vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta hoitaneille, väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenille ja johtaville viranhaltijoille. Tarkastulautakunta tekee päätöksen vastuuvapauden myöntämisestä ja vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksymisestä kokouksessa jaettavan tilintarkastuskertomuksen pohjalta.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta esittää aluevaltuustolle vuoden 2021 tilinpäätöksen       hyväksymistä ja hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta hoitaneille väliaikaisen valmistelutoimielinen jäsenille ja johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden myöntämistä tilikaudelta 2021.

 

 

Aluevaltuusto 19.12.2022 § 122  

107/00.02.01/2022  

 

 

 

 

Tarkastuslautakunnan esitys:

 

 Aluevaltuusto hyväksyy vuoden 2021 tilinpäätöksen ja myöntää hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta hoitaneille väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenille sekä johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 2021.

 

 

Päätös:

 Esitys hyväksyttiin.