Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 309


 

Ympärivuorokautisen päihdehuollon kuntouttavan laitospalvelun hankinta

 

Aluehallitus 07.12.2022 § 309  

696/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija henkilöstölakimies Aki Rasimus, puh. 040 656 7444

hankintapäällikkö Timo Talo, puh. 044 794 4006

 

 

Etelä-Savon hyvinvointialue  on kilpailuttanut mielenterveys- ja päihdepalvelujen ympärivuorokautisen päihdehuollon kuntouttavan laitospalvelun hankinnan.  Käytännön kilpailutusprosessin suoritti Essote.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 12 §:n mukaisesti hyvinvointialue voi tuottaa asiakkaalle annettavia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja hankkimalla niitä yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos palvelujen hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävien tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. 

 

Päihdehuollon laitoskuntoutus on palvelu, joka on tarkoituksen mukaista hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta. Hyvinvointialue huolehtii järjestämislain 15 §:n ja 8 §:n  mukaisesti palvelujen järjestämisvastuusta ja palvelutarpeen arvioinnista. Hyvinvointialueella on oma riittävä päihdesosiaalityön ja valvonnan resurssi palvelun tarpeen arvioon ja yksityisten palveluntuottajien valvontaan.

 

Palvelu kilpailutetaan koko hyvinvointialueen laajuisena, jolloin asiakkailla on tasavertaiset palvelut.

 

Tarjouspyyntö julkaistiin HILMA-ilmoituskanavalla 4.10.2022.

 

Päihdehuollon laitoskuntoutus on tarkoitettu 18 vuotta täyttäneille Etelä-Savon hyvinvointialueen asukkaille, joiden päihde- tai muista riippuvuusongelmista kuntoutuminen avohoidon keinoin on riittämätöntä. Laitoskuntoutus perustuu asiakkaan itsenäiseen toimintaan, vuorovaikutukseen ja yhteistyökykyyn. Kuntoutuksen tavoitteena on asiakkaan kokonaisvaltainen tukeminen muutoksessa kohti päihderiippuvuuksista ja muista toiminnallisista riippuvaisuuksista vapaata elämäntapaa. Asiakkaalle laaditaan kirjallinen kuntoutussuunnitelma. Asiakkaan tukeminen tapahtuu asiakkaan ja henkilökunnan henkilökohtaisin tapaamisin ja erilaisin psykososiaalisen kuntoutuksen menetelmin. Henkilökunta on paikalla ympärivuorokautisesti.

 

Palvelu koostuu kahdesta osa-alueesta:

Päihdehuollon laitoskuntoutus; alkoholia, huumeita tai lääkkeitä käyttävät asiakkaat, toiminnalliset riippuvuudet

. Alkoholiongelmaiset ja ensisijaisesti alkoholia väärinkäyttävät monipäihteiset asiakkaat

. Lääkeriippuvaiset ja ensisijaisesti lääkkeitä väärinkäyttävät monipäihteiset asiakkaat

. Huumeongelmaiset ja ensisijaisesti huumeita käyttävät monipäihteiset asiakkaat

. Toiminnallisten riippuvuuksien esim. peliriippuvaiset asiakkaat

Vaativan tason palvelu: Monipäihdeongelmaiset, kaksoisdiagnoosiasiakkaat, opioidikorvaushoidossa olevat asiakkaat, joilla voi olla samanaikaista oheiskäyttöä

. Kuntoutus henkilölle, joilla on päihde/ riippuvuusongelma ja samanaikainen vakava mielenterveysongelma, jotka vaativat yhtäaikaista hoitoa ja kuntoutusta

. Opioidikorvaushoidossa olevat monipäihteiset asiakkaat, joilla voi olla samanaikaista oheiskäyttöä

 

Hankinnassa perustetaan toistaiseksi voimassa oleva hankintajärjestelmä, joka koostuu seuraavista osioista:

1. Järjestelmän perustaminen

- sopimuskumppaneiksi valitaan kaikki tarjouspyynnön ehdot täyttävät tarjoaja

2. Hankintajärjestelmän avaaminen

- kerran vuodessa hankintajärjestelmä avataan uudella tarjouspyynnöllä

3. Hankintajärjestelmän päättäminen

 

Nyt julkaistulla tarjouspyynnöllä perustetaan hankintajärjestelmä. Kaikki tarjouspyynnön vaatimukset täyttävät tarjoajat valitaan mukaan järjestelmään ja toimittajarekisteriin. Valinnasta tehdään hankintapäätös ja perustetaan toimittajarekisteri. Vuonna 2024 hankintajärjestelmä avataan ja uusia palveluntuottajia voidaan hyväksyä mukaan hankintaan. Tällöin uudet tarjouspyynnön ehdot täyttävät palveluntuottajat voivat hakeutua toimittajarekisteriin. Hyväksytyksi tuleminen edellyttää perustamisvaiheessa määritettyjen ehtojen täyttymistä. Hankintajärjestelmää avattaessa avaamisvaiheessa tai myöhemmin järjestelmään valitut toimijat eivät voi päivittää voimassa olevan sopimuksen hintojaan, vaan hintojen muutoksen tehdään sopimusehtojen mukaisesti.

 

Hyvinvointialue voi päättää hankintajärjestelmän ilmoittamalla siitä 6 kk aikaisemmin. Järjestelmästä poistuminen Palveluntuottaja voi poistua järjestelmästä 6 kk:n sopimuksen irtisanomisajalla

 

Asiakkaan sijoituspäätöstä tehtäessä huomioidaan asiakaslähtöinen tilanne, asiakkaan tarve, paikan sopivuus toimintafilosofian ja asiakasryhmän osalta sekä etäisyys ja kulkuyhteydet sekä vapaiden kuntoutuspaikkojen saatavuus. Mikäli asiakkaalle soveltuu useampi paikka, niin paikaksi valitaan hinnaltaan halvin

 

Tarjoajilta vaadittiin ympärivuorokautista sosiaalihuollon yksityisen palveluntuottajan lupaa sekä korvaushoidossa terveydenhuollon lupaa palvelujen tuottamiseen. Henkilöstömitoituksen tuli olla 0,5.

 

Sopimusaika 1.1.2023 lukien toistaiseksi.

 

Annettuun päivämäärään 31.10.2022 klo 12:00 mennessä saatiin seuraavat tarjoukset.

Suvera Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Hoitokoti Tuhkimo Oy

 - Perustason kuntoutus

KostamoKoti Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Hoitokoti Kangaskartano Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

A-klinikka Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Helppi RY

 - Perustason kuntoutus

Abnoy Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Toipumo

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

VAK ry/Kankaanpään A-koti

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Kantamo Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Tervassalon Päihdeklinikka Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Kantamo Oy, Kantamo Fenix

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Kalliolan Klinikka oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Koutakoti Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Maivita Oy

 - Perustason kuntoutus

Aarni Rehab Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Mikkeli-yhteisö VAK ry

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

Sanaskoti Oy

 - Perustason kuntoutus

 - Vaativan tason kuntoutus

 

Tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön ehdot ja kaikki tarjoajajat esitetään valituiksi hankintajärjestelmään.

 

Hankinta on hankintalain liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalvelu ja hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n kynnysarvon. Hankinnan ennakoitu arvo on n. 6,5 m€.

 

Tarjousvertailu päätöksen liitteenä. Tarjousasiakirjat ja tarjoukset nähtävänä kokouksessa.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

 

  Hallitus päättää, että ympärivuorokautisen päihdehuollon kuntouttavan laitospalvelujen sopimuskumppaneiksi valitaan seuraavat palveluntuottajat:

Suvera Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Hoitokoti Tuhkimo Oy
- Perustason kuntoutus
KostamoKoti Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Hoitokoti Kangaskartano Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
A-klinikka Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Helppi RY
- Perustason kuntoutus
Abnoy Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Toipumo
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
VAK ry/Kankaanpään A-koti
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Kantamo Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Tervassalon Päihdeklinikka Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Kantamo Oy, Kantamo Fenix
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Kalliolan Klinikka oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Koutakoti Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Maivita Oy
- Perustason kuntoutus
Aarni Rehab Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Mikkeli-yhteisö VAK ry
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus
Sanaskoti Oy
- Perustason kuntoutus
- Vaativan tason kuntoutus

 

 

Käsittely: Esteellissenä kokouksesta poistui Oskari Valtola, (HallL 28 § 1 mom. k.5)

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.