Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 25


 

Etelä-Savon osallisuusohjelman päivittäminen hyvinvointialueelle

 

Vanhusneuvosto 26.10.2022 § 25  

551/00.02.06/2022  

 

 

Valmistelija Päivi Meskanen esittelee Etelä-Savon osallisuusohjelmaa.

 

 Osallisuusohjelmaa työstettiin osana sote- ja maakuntauudistusta v. 2019

 Etelä-Savon maakuntaliitossa vammaisten ja ikäihmisten osalta erillisessä

 työryhmässä. Työryhmässä tuli kehittämiskohteena esille, miten kuntien

 vanhusneuvostoista ja vammaisneuvostoista saataisiin nykyistä elävämpi

 ja vaikuttavampi vuorovaikutuskanava. Sama asia koskee myös

 hyvinvointialueen vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston toimintaa.

 Jokaisessa kunnassa tulee olla vanhus- ja vammaisneuvostot, jotka voivat

 olla myös yhdistetty tai useamman kunnan yhteisesti järjestetty.

 Neuvostoille on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toiminnan

 suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan mm. hyvinvointiin, terveyteen,

 elinympäristöön, asumiseen, liikkumiseen tai palveluihin liittyvissä asioissa

 (Kuntalaki § 27 ja § 2). Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 5 luku

 32 §:n mukaan hyvinvointialueen asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on

 oikeus osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen toimintaan.

 

 Osallisuus on osa kansan valtaa. Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon (Perustuslaki 14 §). Osallisuus täydentää julkishallinnon päätöksentekoa, vahvistaa demokratiaa ja lisää luottamusta hallintoa sekä päätöksentekoa kohtaan. Kansalaisten ja asiakkaiden saaminen tiiviimmin mukaan kehittämistyöhön ja osaksi palvelujärjestelmää on entistä tärkeämpää.

 

 https://www.esavo.fi/resources/public//Yhteisty%C3%B6/Osallisuus/Osallisuusohjelmanlopullinenversio.pdf

 

 

Esitys  Päivitetään esittelyn pohjalta osallisuusohjelma. Kootaan konkreettisia osallisuutta lisääviä asioita, joiden avulla vanhusneuvosto toimii vaikuttavana vuorovaikutuskanavana Etelä-Savon hyvinvointialueella.

 

 

Päätös Vanhusneuvosto päättää, että työvaliokunta kokoontuu ikääntyneiden palvelujen toimialajohtajan Niina Kaukosen kanssa pohtimaan prosessin etenemistä, pohjana esitelty osallisuusohjalta. Työvaliokunnan kokoaa puheenjohtaja.