Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 04.10.2022/Pykälä 89


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Aluevaltuusto 04.10.2022 § 89  

    

 

Asian valmistelija lakimies Aki Rasimus, 040 656 7444.

 

  Laki hyvinvointialueesta §:n 99 mukaan: "Kokouskutsu on lähetettävä viimeistään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos hyvinvointialue huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä."

 

  Voimassa olevan hallintosäännön mukaan kokouskutsu on lähetettävä, mikäli mahdollista vähintään 10 päivää ennen aluevaltuustoon kokousta kuitenkin viimeistään 4 päivää ennen aluevaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava hyvinvointialueen verkkosivuilla.

 

  Kirjallinen kutsu on toimitettu aluevaltuutetuille sähköpostitse 29.9.2022. Kokouksesta on tiedotettu yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla 29.9.2022.

 

  Hyvinvointialueesta annetun lain 108 §:n mukaan aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Läsnä oleviksi katsotaan myös ne toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti. Läsnä olevien valtuutettujen lukumäärä selviää kokouksen alussa toimitettavassa nimenhuudossa.             

 

Käsittely:

 Läsnäolo-oikeudella kokouksessa ovat:

 viestintäpäällikkö Suvi Sikstus, striimauksesta vastaava Darcmedia: Jonne Hirvonen

 

 Puheenjohtaja totesi aluevaltuutettujen esteilmoitukset:

 

 Aluevaltuutettu Seija Kuikka on ilmoittanut esteestä, joten tilalle on kutsuttu 1. varavaltuutettu Maritta Mynttinen.

 

 Aluevaltuutettu Ville Remes on ilmoittanut esteestä, joten tilalle on kutsuttu 2. varavaltuutettu Jouko Kervinen.

 

 Aluevaltuutettu Mira Ilmoniemi on ilmoittanut esteestä, kuten myös 1. varavaltuutettu Nina Rasola, joten tilalle on kutsuttu 3. varavaltuutettu Anna-Maria Kovanen.

 

 Aluevaltuutettu Sanni Kemppainen on ilmoittanut esteestä, joten tilalle on kutsuttu 2. varavaltuutettu Airi Tella.

 

Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
.