Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 24.11.2022/Pykälä 278


 

Aluehallituksen kokoukset keväällä 2023

 

Aluehallitus 24.11.2022 § 278  

630/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija vastuuvalmistelija Antti Laurikainen, puh 044 351 2502

 

Hallintosäännön 127 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, mikäli puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai määräenemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Kokousjärjestelyiden sujuvuuden kannalta aluehallituksen kevätkauden 2023 kokouksista on tarkoituksenmukaista päättää yhdellä kertaa. Aluehallitus päätti 21.10.2022 244 §:ssä, että kokoukset pidetään pääsääntöisesti joka toinen viikko klo 15 alkaen lukuunottamatta joulu- ja kesätaukoja. Samalla päätettiin myös, että kokoukset pidetään pääsääntöisesti sähköisinä. Varajäsenet voivat jääviystilanteissa osallistua Teams-etäyhteydellä hallituksen kokouksiin.

 

Aluehallituksen työsuunnitelma kevätkaudelle 2023 on kokokousmateriaalina.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

 

 Aluehallitus päättää, että se kokoontuu kevätkaudella 2023 seuraavasti:

- Torstai 12.1.2023
- Torstai 19.1.2023
- Torstai 2.2.2023
- Torstai 16.2.2023
- Torstai 9.3.2023
- Torstai 16.3.2023
- Torstai 30.3.2023
- Torstai 13.4.2023
- Torstai 27.4.2023
- Torstai 11.5.2023
- Torstai 25.5.2023

Kokoukset alkavat edellä mainittuina ajankohtina pääsääntöisesti klo 13.00.

 

Käsittely:

 Esittelijä muutti esitystä seuraavasti:

 Kokoukset alkavat esityksessä mainittuina ajankohtina pääsääntöisesti klo 15.00

 

Päätös 

 Esittelijän muutettu esitys hyväksyttiin