Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 214

Äänestystiedot

Aluevaltuuston 27.9.2022 ja 4.10.2022 päätösten täytäntöönpano

Aluehallitus 12.10.2022 § 214  

481/00.02.01/2022  

Valmistelija lakimies Aki Rasimus, puh. 040 656 7444

Hyvinvointialueesta annetun lain 43 §:n mukaisesti aluehallitus vastaa aluevaltuuston päätösten täytäntöönpanosta. Hyvinvointialueesta annetun lain 101 §:n mukaisesti, jos aluehallitus katsoo, että aluevaltuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, aluevaltuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen, aluehallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava aluevaltuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Aluevaltuuston päätti ja käsitteli 27.9.2022 seuraavat asiat:

61§ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

62 § Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan tarkastus

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

63 § Työjärjestyksen hyväksyminen

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

64 § Pieksämäen kaupungin sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Aluehallitus antaa päätöksen toimenpiteitä varten lakimiehelle

65 § Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

66 § Sulkavan kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

67 § Rantasalmen kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

68 § Juvan kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

69 § Hirvensalmen kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

70 § Mäntyharjun kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

71 § Pertunmaan kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

72 § Enonkosken kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

73 § Kangasniemen kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

74 § Savonlinnan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

75 § Puumalan kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

76 § Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 616/2021 21 §:n mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle liitteiden A ja B mukaisesti

77 §  Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 616/2021 21 §:n mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

78 § Vaalijalan kuntayhtymän Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 616/2021 21 §:n mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

79 § Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelu- ja tulevaisuuslautakunnan jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali

Päätösote lähetetään valituille

80 § Etelä-Savon hyvinvointialueen turvallisuuslautakunnan jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali

Päätösote lähetetään valituille

81 § Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali

Päätösote lähetetään valituille

82 § Etelä-Savon hyvinvointialueen henkilöstön työterveyshuollon palvelujen hankinta

Aluehallitus antaa päätöksen toimenpiteitä varten lakimiehelle

83 § Valtionavustushankkeiden siirto hyvinvointialueelle

Aluehallitus antaa päätöksen toimenpiteitä hyvinvointialuejohtajalle

84 § Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Päätösote annetaan tiedoksi hallintopäällikölle

85 § Riikka Pajusen ero luottamustehtävistä

Päätösote lähetetään Riikka Pajuselle

86 § Etelä-Savon hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan jäsenten ja puheenjohtajien vaali

Päätösote lähetetään valitulle

87 § Hyvinvointialuejohtajan virkavaalin vahvistaminen

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

88 § valtuustoaloitteet

Aluehallitus lähettää aloitteen edelleen valmisteltavaksi seuraavasti ja ilmoittaa aloitteen tekijöille:

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite

Aluehallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite

Aluehallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi

 Aluevaltuuston päätti ja käsitteli 4.10.2022 seuraavat asiat

89§ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

90 § Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan tarkastus

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

91 § Työjärjestyksen hyväksyminen

Aluehallitus merkitsee asian tiedoksi

92 § Etelä-Savon hyvinvointialueen henkilöstön työterveyshuollon palvelujen hankinta

Aluehallitus antaa päätöksen toimenpiteitä varten lakimiehelle

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

 Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston 27.9.2022 ja 4.10.2022  kokousten päätökset  ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kuuluvat valtuuston toimivaltaan ja, että päätökset eivät ole lainvastaisia. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitut 27.9.2022 ja 4.10.2022  kokousten päätökset täytäntöön.

Käsittely:

 Puheenjohtaja totesi, että aluevaltuuston pöytäkirja käsitellään päätöskohtaisesti esteellisyyksien vuoksi.

 Aluevaltuuston kokouksen 27.9.2022 päätökset:

61§ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

62 § Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan tarkastus

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

63 § Työjärjestyksen hyväksyminen

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

64 § Pieksämäen kaupungin sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Esteellisinä kokouksesta poistuivat Soili Moilanen ja Erkki Huupponen (HallL 28 § 1 mom. k.5)
 
Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

65 § Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Esteellisinä kokouksesta poistuivat Pirkko Valtola, Satu Taavitsainen, Jaana Strandman, Oskari Valtola (HallL 28 § 1 mom. k.5)

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

66 § Sulkavan kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Esteellisenä kokouksesta poistui Hannu Auvinen (HallL 28 § 1 mom. k.5)

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

67 § Rantasalmen kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

68 § Juvan kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

69 § Hirvensalmen kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

70 § Mäntyharjun kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

71 § Pertunmaan kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

72 § Enonkosken kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

73 § Kangasniemen kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Esteellisenä kokouksesta poistui Tommi Vehmala (HallL 28 § 1 mom. k.5)

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

74 § Savonlinnan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Esteellisinä kokouksesta poistuivat Panu Peitsaro, Eija Stenberg ja Janne Laine  (HallL 28 § 1 mom. k.4 ja 5)

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

75 § Puumalan kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

76 § Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 616/2021 21 §:n mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle liitteiden A ja B mukaisesti

Esteellisenä kokouksesta poistui Saara Tavi (HallL 28 § 1 mom. k.4)

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

77 §  Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 616/2021 21 §:n mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Esteellisinä kokouksesta poistuivat Pirkko Valtola, Jaana Strandman, Oskari Valtola (HallL 28 § 1 mom. k.5)

Janne Laine teki Panu Peitsaron ja Jouni Koskelan kannattamana seuraavan muutosesityksen:

Valtuuston päätöksen täytäntöönpano tämän pykälän osalta siirretään seuraavaan kokoukseen.

Puheenjohtaja totesi, kun asiassa oli tehty kannatettu muutosesitys, tulee asiasta äänestää. Suoritetussa äänestyksessä pohjaesityksen puolesta annettiin 3 JAA-ääntä ja muutosesityksen puolesta 7 EI-ääntä.

Puheenjohtaja totesi, että valtuuston päätöksen täytäntöönpano tämän pykälän osalta siirretään seuraavaan kokoukseen.

78 § Vaalijalan kuntayhtymän Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 616/2021 21 §:n mukainen selvitys Etelä-Savon hyvinvointialueelle

Pirkko Valtola teki Seija Kuikan kannattamana seuraavan muutosesityksen:

Valtuuston päätöksen täytäntöönpano tämän pykälän osalta siirretään seuraavaan kokoukseen.

Puheenjohtaja totesi, kun asiassa oli tehty kannatettu muutosesitys, tulee asiasta äänestää. Suoritetussa äänestyksessä pohjaesityksen puolesta annettiin 8 JAA-ääntä ja muutosesityksen puolesta 4 EI-ääntä.

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

79 § Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelu- ja tulevaisuuslautakunnan jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

80 § Etelä-Savon hyvinvointialueen turvallisuuslautakunnan jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

81 § Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

82 § Etelä-Savon hyvinvointialueen henkilöstön työterveyshuollon palvelujen hankinta

Esteellisinä kokouksesta poistuivat Pirkko Valtola, Seija Kuikka, Oskari Valtola (HallL 28 § 1 mom. k  3, 4 ja 5)

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

83 § Valtionavustushankkeiden siirto hyvinvointialueelle

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

84 § Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

85 § Riikka Pajusen ero luottamustehtävistä

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

86 § Etelä-Savon hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan jäsenten ja puheenjohtajien vaali

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

87 § Hyvinvointialuejohtajan virkavaalin vahvistaminen

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

88 § valtuustoaloitteet

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

Aluevaltuuston kokouksen 4.10.2022 päätökset:

89§ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

90 § Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan tarkastus

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

91 § Työjärjestyksen hyväksyminen

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

92 § Etelä-Savon hyvinvointialueen henkilöstön työterveyshuollon palvelujen hankinta

Esteellisinä kokouksesta poistuivat Pirkko Valtola, Seija Kuikka, Oskari Valtola (HallL 28 § 1 mom. k  3, 4 ja 5)

Aluehallitus toteaa, että aluevaltuuston päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä ja kuuluu valtuuston toimivaltaan ja, että päätös ei ole lainvastainen. Aluehallitus panee aluevaltuuston edellä mainitun päätöksen täytäntöön.

Päätös: 

Aluehallitus laittaa aluevaltuuston kokousten 27.9.2022 ja 4.10.2022 päätökset täytäntöön käsittelyn päätösten mukaisesti. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Äänestystiedot
 Jaa Esittelijä / Ei Valtola / Tyhjä
 Jaa Esittelijä / Ei Laine / Tyhjä