Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 04.07.2022/Pykälä 121


 

Hyvinvointialuejohtajan johtajasopimus

 

Aluehallitus 04.07.2022 § 121  

292/00.02.01/2022  

 

Puheenjohtajan selostuksesta

 

Hallintosäännön §:n 141 mukaisesti toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

 

Aluevaltuusto on 16.5.2022 §:ssä 46 valinnut Santeri Seppälän Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtajaksi.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 46 §:n mukaan Hyvinvointialueen ja hyvinvointialuejohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan hyvinvointialueen johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimuksen hyväksyy aluehallitus.

 

Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä hyvinvointialuejohtajan ja aluehallituksen puheenjohtajan työnjaosta hyvinvointialueen johtamisessa. Otettaessa sopimukseen työnjakoa koskevia määräyksiä on otettava huomioon, mitä hallintosäännössä määrätään.

 

Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla johtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet hyvinvointialueesta annetun lain 47 §:ssä tarkoitetun menettelyn sijasta ratkaistaan. Johtajasopimuksessa voidaan tällöin menettelyn ohella sopia johtajalle maksettavasta erokorvauksesta. 

 

Aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen ovat valmistelleet hyvinvointialuejohtajan johtajasopimuksen Santeri Seppälän kanssa. Esitys hyvinvointialuejohtajan johtajasopimusluonnoksesta (ei julkinen) on liitteenä.

 

Puheenjohtajan esitys: 

 

 Aluehallitus päättää, että:
-  asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä hallinosäännön 141§:n mukaisesti.
- hyväksyä omalta osaltaan liitteenä olevan (ei julkinen) johtajasopimuksen ja päättää valtuuttaa aluehallituksen puheenjohtajan tekemään tarvittaessa pieniä ja merkitykseltään vähäisiä muutoksia sopimustekstiin.
- Johtajasopimus astuu voimaan aluehallituksen puheenjohtajan  ja hyvinvointialuejohtajan allekirjoituksilla sen jälkeen, kun hyvinvointialuejohtajan virkavaali on vahvistettu

 

Päätös: Esitys hyväksyttiin.