Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 88



 

 

Aluehallitus 08.06.2022 § 88

 

Valmistelija Lakimies Aki Rasimus, puh. 040 6567444

projektipäällikkö Seppo Lokka, puh. 044 794 3671  

233/00.02.01/2022  

 

Hyvinvointialuelain (611/2021) 27.2 §:n mukaan valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä tuen käyttötarkoitus. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä.

 

Etelä-Savon hyvinvointialue on saanut 5000 euron laskennallisen määrärahan jokaista aluevaltuutettua kohti. Aluevaltuuston kausi on käynnistynyt 1.3.2022 ja siten vuodelle 2022 määrärahaa on osoitettu 10 kuukaudelle. Etelä-Savon hyvinvointialueen valmistelun määrärahat ovat yleiskatteellisia.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen 21.6.2022 hyväksymän hallintosäännön 167 §:n mukaan aluevaltuusto päättää valtuustoryhmien valtuustorahasta vuosittain talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.

 

 

 

Vt. hyvinvointialuejohtajan esitys:

 

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle päätettäväksi:

 

-          valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue tukee taloudellisesti valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Jokaista aluevaltuutettua kohti varataan enintään 5000 euron ryhmäraha 1.7.2022-31.12.2023 väliselle ajanjaksolle

 

-          valtuustoryhmän on haettava aluevaltuuston ryhmärahaa aluehallitukselta

 

-          kunkin valtuustoryhmän on raportoitava ryhmärahan käyttäminen hyvinvointialueen tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä, erikseen toimitettavien ohjeiden mukaisesti vuosien 2022 ja 2023 osalta.  

 

 

Käsittely:  Jaana Strandman teki Janne Laineen kannattamana seuraavan muutosesityksen:
Esitän, että hyvinvointialue ei ota ryhmärahaa käyttöön, eikä kirjaa sitä hallintosääntöön. Perusteluna on seuraava: hyvinvointialueen ei tule kustantaa puolueille puoluetukea. Tämä on verovarojen väärinkäyttöä. Katson, että tämä raha voidaan käyttää paremminkin hyvinvointialueen perustehtävään.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty vt. hyvinvointialuejohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 

 Äänestysjärjestys on seuraava: esittelijän esitys on jaa ja Jaana Strandmanin kannatettu muutosesitys ei.

 

 Suoritetussa äänestyksessä vt. hyvinvointialuejohtajan esityksen puolesta annettiin 11 jaa-ääntä ja Jaana Strandmanin vastaesityksen puolesta 2 ei-ääntä.

 

Päätös: Puheenjohtaja totesi aluehallituksen hyväksyneen vt. hyvinvointialuejohtajan esityksen. 

 

 

Äänestystiedot
 § 88 Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuuston ryhmäraha