Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 25.05.2022/Pykälä 72


 

Etelä-Savon hyvinvointialueen toimialajohtajien virkojen perustaminen ja kelpoisuusvaatimusten määrittäminen

 

Aluehallitus 25.05.2022 § 72  

208/01.01.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Vastuuvalmistelija Kati Nieminen, puh

 

 

Hyvinvointialueesta säädetyn lain (611/2021) 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Lain 93 §:n mukaan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää aluevaltuusto tai hyvinvointialueen hallintosäännössä määrätty muu toimielin.

 

Hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksessaan 16.3.2022 9§ hyväksymän hallintosäännön 28 §:n mukaan aluehallitus päättää virkojen perustamisesta muiden kuin hyvinvointialueen johtajan osalta. Hallintosäännön 30 §:n mukaan muiden kuin hyvinvointialuejohtajan virkojen kelpoisuusvaatimuksista päättää valinnasta päättävä toimielin tai virkaan ottava viranomainen.

 

  

 

Vt. hyvinvointaluejohtajan esitys:

 Aluehallitus päättää
1.perustaa terveyspalvelujen toimialajohtajan vakanssinro 79996001 viran 1.6.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 4 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys. Lisäksi hyvä kokemus terveyspalvelujen johtamisesta ja kehittämisestä.
 
2.perustaa sosiaalipalvelujen toimialajohtajan vakanssinro 87066001 viran 1.6.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä kokemus sosiaalipalvelujen johtamisesta ja kehittämisestä.

3.  perustaa ikääntyneiden palvelujen toimialajohtajan vakanssinro 87067001 viran, 1.6.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä kokemus ikäihmisten palvelujen johtamisesta ja kehittämisestä.

4. perustaa pelastus- ja turvallisuuspalvelujen toimialajohtajan vakanssinro 87068001  viran 1.6.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, pelastuslain (379/2011) 57 §:n mukainen päällystön virkaa vastaava tutkinto sekä hyvä kokemus pelastustoimen johtamisesta ja kehittämisestä.

5. perustaa konsernipalvelujen toimialajohtajan vakanssinro 87069001 viran 1.6.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä kokemus toimialueen johtamisesta ja kehittämisestä.

 

Käsittely: 

Esteellisinä kokouksessa poistuivat Sami Sipilä, Seppo Lokka, Ilkka Fritius ja  Saara Tavi, (hallintolaki 28 § 1 kohta)

 

Janne Laine teki Seija Kuikan kannattamana seuraavan muutosesityksen:

Esitän ettei perusteta konsernipalveluiden toimialajohtajan virkaa vaan konsernipalveluiden esimiehenä toimii hyvintialueen johtaja, näin säästetään 150.000-200.000 euroa ja mahdollistetaan hyvinvointialueen johtajalle tehokas johtaminen konsernipalveluiden kautta

 

Puheejohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu muutos esitys on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen:

Vt hyvinvointialuejohtajan esitys JAA ja Janne Laineen muutosesitys Ei. Äänestys esitys hyväksyttiin.

 

Äänestyksessä annettiin Vt. hyvinvointijohtajan esityksen puolesta 7 ääntä ja Janne Laineen esityksen puolesta 6  ääntä.

 

 

Päätös Aluehallitus hyväksyi vt hyvinvointialuejohtajan esityksen