Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 04.05.2022/Pykälä 54


Äänestystiedot_final

 

Potilastietojärjestelmän kilpailuttaminen Pieksämäen alueelle

 

Aluehallitus 04.05.2022 § 54  

166/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelijat vastuuvalmistelija Jukka Mielonen, puh. 044 351 6543

Hankejohtaja Antti Mäkelä, puh. 040 359 6734

Projektipäällikkö Hanna Huippa, puh. 040 359 6830

 

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen valmistelussa on todettu, että hyvinvointialueen muodostavien organisaatioiden nykyisin käytössä olevat asiakas- ja potilastietojärjestelmät eivät muodosta eheää ja yhteen toimivaa kokonaisuutta eivätkä tue sellaisenaan aluemuotoista toimintaa.

 

Hyvinvointialueen valmistelussa on edellytetty, että suunnittelu ja toteutus sosiaali- ja terveydenhuollon sisällön, laajuuden ja laadun osalta toteutetaan siten, kuin asiakkaiden tarve edellyttää.

 

Etelä-Savossa valmistauduttiin aikaisemmin yhdenmukaisen tietojärjestelmän hankintaan perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon ja erikoissairaanhoidon osalta ylimaakunnallisessa Aster-hankkeessa. Tällä yhteiskilpailutuksella Etelä-Savo olisi vastannut hyvinvointialueen valmistelussa tavoiteltuun ja palvelujen tehokkaan tuotannon edellyttämään laajaan yhteiseen tietojärjestelmään. Aster-hankinta kuitenkin keskeytyi vuoden 2021 lopussa eikä kilpailutettua ratkaisua voida ottaa käyttöön. Tämän seurauksena Etelä-Savossa on päädytty hankintayksiköstä riippumattomaan tilanteeseen, jossa hyvinvointialueella joudutaan hankkimaan potilastietojärjestelmä nykyisen Pieksämäen alueen perusterveydenhuoltoon ja suun terveydenhuoltoon sekä niihin liittyvät tuki- ja ylläpitopalvelut.

 

Hyvinvointialueen valmistelussa on päädytty etenemismalliin, jossa Pieksämäen alueella käytössä oleva perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmäratkaisu kilpailutetaan. Kilpailutuksen kohteena on perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon palvelutuotannon käyttöön tuleva potilastietojärjestelmä sekä siihen liittyvät tuki- ja ylläpitopalvelut. Kilpailutettavalta järjestelmäkokonaisuudelta edellytetään riittävää kyvykkyyttä palvelutuotannon toteuttamiseksi sekä sitä, että:

 

-          Hankittavan järjestelmäkokonaisuuden tulee integroitua Essotessa jo käytössä olevaan asiakas- ja potilastietojärjestelmään olemassa olevia integraatio rajapintoja hyödyntäen

-          Hankittavan järjestelmäkokonaisuuden tulee tuottaa seurattavia saatavuustietoja eheänä ja yhtenäisenä kokonaisuutena, jotka integroituvat Essotessa jo käytössä olevaan potilastietojärjestelmään ja

-          Hankittava järjestelmäkokonaisuus tulee lisäksi integroida Essotessa jo käytössä olevaan raportointijärjestelmään

 

Kilpailuttamisen myötä tavoite on, että palvelutuotantoa voidaan toteuttaa, seurata ja raportoida vuoden 2023 alusta myös Pieksämäen väestöalueelle yhdenmukaisesti hyvinvointialueella jo käytössä olevan potilastietojärjestelmän kanssa. Yhteen toimiva järjestelmä tukee alueellista yhteiskäyttöä sekä tietojen välitystä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.

 

Alueellisessa valmistelussa kilpailutettavan järjestelmäkokonaisuuden hinta sisältäen käyttöönottoprojektin hinnan on arvioitu jäävän alle 350 000 €:n (ilman alv) ja sen edellytetään olevan hyväksytysti tuotantokäytössä vuoden 2023 alusta.

 

Kilpailutus toteutetaan hankintalain 57 §:n mukaisesti nopeutettuna menettelynä edellä mainituilla perusteilla. Jotta saadaan palvelutuotanto käyttöön 1.1.2023, toimittaja tulee olla valittuna kesällä 2022. Näin jää riittävä aika käyttöönottoprojektin toteuttamiseen.

  

 

Vt. hyvinvointialuejohtajan esitys:

 

 Etelä-Savon hyvinvointialueen hallitus päättää, että nykyisen Pieksämäen palvelutuotantoalueella käytössä olevat perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon tietojärjestelmät sekä niihin liittyvät tuki- ja ylläpitopalvelut kilpailutetaan esityksen mukaisesti nopeutettuna menettelynä 57 §:n mukaisesti. Lisäksi hallitus valtuuttaa vt. hyvinvointialuejohtajan toteuttamaan kilpailutuksen, hankinnan sekä järjestelmien käyttöönoton.

 

Käsittely:

 Esteellisinä kokouksesta poistui Soili Moilanen (HallL 28 § 1 mom. k.5).

 

 Asiaa selosti kokouksessa ICT-muutos vastuuvalmistelija Jukka Mielonen.

 

 Seija Kuikka esitti Pirkko Valtolan kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu vt. hyvinvointialuejohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 

 Suoritetussa äänestyksessä käsittelyn jatkamisen puolesta annettiin 4 jaa-ääntä ja Seija Kuikan esityksen puolesta 8 ei-ääntä.

 

 

Päätös: Puheenjohtaja totesi, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

 

 

Äänestystiedot
 Jaa: käsittelyn jatkaminen / Ei: asian palauttaminen uudelleen valmisteluun / Tyhjä