Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 8


 

Savostamo-sivusto ja siihen liittyvä työskentely

 

Nuorisovaltuusto 23.03.2022 § 8  

117/04.00.10/2022  

 

 

Lea Hannola tulee vetämään lyhyen työskentelyn liittyen Savostamoon:

 

Savostamo kokoaa Etelä-Savon oppilaitosten koulutustarjontaa yksille verkkosivuille.

 

Savostamo on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoiminnan hanke. Koulutusportti-hankkeessa kehitetään Etelä-Savon oppilaitosten koulutuspolkuja ja oppimissoluja sekä niiden viestintää Savostamon verkkosivuilla. Kehittämistyötä tehdään yhdessä Etelä-Savon koulutustoimijoiden kanssa.

 

Verkkosivustoa ovat olleet kehittämässä Koulutusportti-hankkeen osatoteuttajaoppilaitokset kuten Xamkin nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, Etelä-Savon ammattiopisto Esedu, Ammattiopisto Samiedu, STEP-koulutus, Savonlinnan kesäyliopisto, Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia, Ammattiopisto Spesia, Mikkelin yliopistokeskus ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti.

 

Savostamon verkkosivujen beta-versio julkaistiin 15.2.2022. Sivujen rakentaminen etenee kevään 2022 aikana ja siinä työssä tarvitaan edelleen monipuolisesti erilaisia näkemyksiä, kokemuksia sekä mielipiteitä ja ehdotuksia.

 

Nuorisovaltuuston jäseniä ja varajäseniä toivotaan mukaan tuottamaan ideoita, kertomaan näkemyksiä sekä antamaan mielipiteitä beta-versioon toteutetun sisällön perusteella.

 

Tätä tarkoitusta varten järjestetään maaliskuun viimeisellä viikolla noin tunnin kestävä työpaja, johon osallistutaan etänä. Osallistuminen tilaisuuteen on vapaaehtoista. Tilaisuuteen ilmoittautumista ja siihen valmistautumista varten valtuuston jäsenille ja varajäsenille toimitetaan erilliset ohjeet.

 

Savostamon verkkosivuston beta-versio

https://beta.savostamo.fi/.

 

Savostamo-hankkeen alkukartoitus

https://www.xamk.fi/wp-content/uploads/2021/06/koulutusporttihanke_alkukartoitus_2021-1.pdf

 

Koulutusportti- Etelä-Savon pito- ja vetovoiman vahvistaminen koulutusmaakuntana -hankkeen verkkosivut

https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/koulutusportti/

 

Päätösehdotus:

Nuorisovaltuusto merkitsee asian tiedoksi.

 

Käsittely:

Lea Hannola avasi Savostamo-työpajan tarkoitusta. Työpaja järjestetään 28.3. klo 18-19  ja ilmoittautuminen loppuu 26.3. Tietoa hankkeesta ja työpajasta voi jakaa oman nuorisovaltuuston keskuudessa. Eveliina Pekkanen jakoi Lean materiaalit kaikille sähköpostilla.

 

Päätös: Nuorisovaltuusto merkitsi asian tiedoksi.