Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Muistio 16.03.2022/Asianro 6


Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön hyväksyminen aluevaltuuston vaalilautakunnan ja aluevaltuuston toiminnan järjestelyjen osalta

 

VATE 23.02.2022 § 127 

 

 

Asian valmistelija lakimies Aki Rasimus, 040 656 7444.

 

Jokaisella hyvinvointialueella on oltava hallintosääntö, jonka sisältöä määrittelee pääasiassa hyvinvointialuelain 95 §. Hyvinvointialueen hallintosäännössä määritellään johtamisjärjestelmä, toimielimet sekä tehtävien ja toimivallan jako eri toimielinten välillä. 

 

Aluevaltuuston asioiden käsittelyn vuoksi on tarkoituksenmukaista päättää erikseen hallintosäännössä kirjatut kohdat aluevaltuuston vaalilautakunnasta ja aluevaltuuston toiminnan järjestelyt. 

 

"§ 104 Aluevaltuuston vaalilautakunta  

 

Aluevaltuusto valitsee toimikaudelleen vaalilautakunnan suhteellisten vaalien toimittamista varten. Vaalilautakunnassa on 5 jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. 

  

Aluevaltuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 

  

Lautakunnan sihteerinä toimii aluevaltuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei aluevaltuusto toisin päätä". 

 

" 72 § Aluevaltuuston toiminnan järjestelyt 

 

Aluevaltuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle alue- hallituksen puheenjohtaja. Ensimmäisen aluevaltuuston kokouksen kutsuu koolle väliaikainen valmistelutoimielin. Kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu. Hän johtaa puhetta, kunnes aluevaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. 

 

Puheenjohtajisto valitaan aluevaltuuston toimikaudeksi.

 

Aluevaltuustossa on 2 varapuheenjohtajaa.

 

Aluevaltuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa aluevaltuuston puheenjohtaja, jollei aluevaltuusto toisin päätä. 

 

Aluevaltuuston kokousten pöytäkirjanpitäjänä ja aluevaltuuston sihteerinä toimii aluevaltuuston määräämä viranhaltija." 

 

Muilta osin Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosääntö hyväksytään erillisessä pykälässä. Hallintosääntö tulee edellä mainittujen kohtien osalta voimaan välittömästi.

 

Valmistelujohtaja Kortelaisen esitys: 

 

 Väliaikainen valmistelutoimielin esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy seuraavat hallintosäännön kohdat:

"§ 104 Aluevaltuuston vaalilautakunta 

Aluevaltuusto valitsee toimikaudelleen vaalilautakunnan suhteellisten vaalien toimittamista varten. Vaalilautakunnassa on 5 jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen.
 
Aluevaltuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
 
Lautakunnan sihteerinä toimii aluevaltuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei alue valtuusto toisin päätä".

" 72 § Aluevaltuuston toiminnan järjestelyt

Aluevaltuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle alue- hallituksen puheenjohtaja. Ensimmäisen aluevaltuuston kokouksen kutsuu koolle väliaikainen valmistelutoimielin. Kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu. Hän johtaa puhetta, kunnes aluevaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu.

Puheenjohtajisto valitaan aluevaltuuston toimikaudeksi.

Aluevaltuustossa on 2 varapuheenjohtajaa.

Aluevaltuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa aluevaltuuston puheenjohtaja, jollei aluevaltuusto toisin päätä.

Aluevaltuuston kokousten pöytäkirjanpitäjänä ja aluevaltuuston sihteerinä toimii aluevaltuuston määräämä viranhaltija."

Edellä mainitut hallintosäännön kohdat tulevat voimaan välittömästi.

Lisäksi aluevaltuusto toteaa, että hallintosääntö muilta osin hyväksytään erillisessä pykälässä.

 

Päätös: Valmistelutoimielin hyväksyi päätösesityksen.

 

 

Aluevaltuusto 16.03.2022 § 6  

37/04.00.10/2022  

 

 Väliaikaisen valmistelutoimielimen esitys:

 

 Aluevaltuusto hyväksyy seuraavat hallintosäännön kohdat:
 

 "§ 104 Aluevaltuuston vaalilautakunta 

Aluevaltuusto valitsee toimikaudelleen vaalilautakunnan suhteellisten vaalien toimittamista varten. Vaalilautakunnassa on 5 jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen.
 
Aluevaltuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
 
Lautakunnan sihteerinä toimii aluevaltuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei alue valtuusto toisin päätä".

"72 § Aluevaltuuston toiminnan järjestelyt

Aluevaltuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle aluehallituksen puheenjohtaja. Ensimmäisen aluevaltuuston kokouksen kutsuu koolle väliaikainen valmistelutoimielin. Kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu. Hän johtaa puhetta, kunnes aluevaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu.

Puheenjohtajisto valitaan aluevaltuuston toimikaudeksi.

Aluevaltuustossa on 2 varapuheenjohtajaa.

Aluevaltuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa aluevaltuuston puheenjohtaja, jollei aluevaltuusto toisin päätä.

Aluevaltuuston kokousten pöytäkirjanpitäjänä ja aluevaltuuston sihteerinä toimii aluevaltuuston määräämä viranhaltija."

Edellä mainitut hallintosäännön kohdat tulevat voimaan välittömästi.

Lisäksi aluevaltuusto toteaa, että hallintosääntö muilta osin hyväksytään erillisessä pykälässä.

 

Päätös: Esitys hyväksyttiin.