Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Muistio 16.03.2022/Asianro 15


 

Ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta

 

VATE 23.02.2022 § 137 

 

 

Asian valmistelija lakimies Aki Rasimus, 040 656 7444.

 

Valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä aluevaltuuston työskentelyä varten. Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava aluevaltuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus.

 

Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt edellä tarkoitetun ilmoituksen. Aluevaltuusto hyväksyy valtuustoryhmien nimet, jotka eivät saa olla sopimattomia. Puolueen valtuustoryhmästä eronneiden valtuutettujen uudelle valtuustoryhmälleen antama nimi ei saa aiheuttaa sekaantumisvaaraa.

 

Valmistelujohtaja Kortelaisen esitys: 

 

 Väliaikainen valmistelutoimielin esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta.

 

Päätös: Valmistelutoimielin hyväksyi päätösesityksen.

 

 

 

 

 

 

Aluevaltuusto 16.03.2022 § 15  

62/04.00.10/2022  

 

 Väliaikaisen valmistelutoimielimen esitys:

 

Aluevaltuusto merkitsee tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta.

 

Päätös: Ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta merkittiin tiedoksi.