Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Muistio 13.04.2022/Asianro 43


Hakuilmoitus_hyvinvointialuejohtaja

 

Hyvinvointialuejohtajan viran haettavaksi julistaminen ja hakumenettely

 

Aluehallitus 23.03.2022 § 9 

 

 

Asian valmistelija Vt. hyvinvointialuejohtaja Risto Kortelainen

Lisätietoja vastuuvalmistelija Kati Nieminen 040 359 8915

 

Hyvinvointialuejohtaja johtaa aluehallituksen alaisena hyvinvointialueen hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Hyvinvointialuejohtaja vastaa asioiden valmistelusta aluehallituksen käsiteltäväksi.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Silloin, kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on aluevaltuusto, viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi kuitenkin aluehallitus.

 

Aluevaltuusto perusti hyvinvointialuejohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran 16.3.2022 (aluevaltuusto 16.3.2022 § 13) ja määritteli viran kelpoisuusvaatimuksiksi yliopistossa suoritetun, soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon, tehtävän edellyttämän monipuolisen kokemuksen sekä käytännössä osoitetun johtamistaidon ja -kokemuksen.

 

 

Vt. hyvinvointialuejohtajan esitys:

Aluehallitus päättää julistaa Etelä-Savon hyvinvointialueen johtajan viran haettavaksi seuraavasti:

- hakuaika on kaksi viikkoa hakuaika, 28.3.-11.4.2022 klo 14.30 saakka

- Hakuilmoituksessa tehtävän hoitamisen kannalta eduksi katsotaan menestyksellinen konsernityyppinen johtamiskokemus, kokemus muutosjohtamisesta, hyvä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän sekä pelastustoimen ja niiden talouden tuntemus sekä kansainvälisten yhteyksien edellyttämä kielitaito.

- viran täyttämisessä käytetään 6 kuukauden koeaikaa

- valittavasta henkilöstä hankitaan suojelupoliisin turvallisuusselvitys ja valittavalta edellytetään huumausainetestiä koskeva todistus (laki yksityisyyden suojasta työelämässä 6 §) sekä hyväksyttävä selvitys terveydentilasta.

-rekrytointiprosessissa käytetään apuna ulkopuolista rekrytointipalveluyritystä Eezy Personnel Oy

-aluehallitus nimeää haastatteluryhmän

 

Käsittely: Esteellisinä kokouksesta poistuivat Sami Sipilä ja Seppo Lokka (HallL 28 § 1 mom. k.5)

 

 Esittelijä täydensi esitystä seuraavasti:

-          Aluehallitus valtuuttaa aluehallituksen puheenjohtajan ja vt. hyvinvointialuejohtajan viimeistelemään hakuilmoituksen

-          Aluehallitus päättää 13.4.2022 pidettävässä kokouksessa rekrytointipalveluyrityksen käytön laajuudesta

-          Ilmoitus julkaistaa Helsingin Sanomissa, Länsi-Savossa, Itä-Savossa sekä tietoverkossa

-          Haastatteluryhmään nimetään aluehallituksen puheenjohtajisto ja edustajat niistä aluehallituksessa edustetuista valtuustoryhmistä, joilla ei ole edustajaa puheenjohtajistossa. Yksi edusta per valtuustoryhmä.

-          Haastatteluryhmän sihteerinä toimii vastuuvalmistelija Kati Nieminen

 

Päätös: Esittelijän täydennetty esitys hyväksyttiin.

 

 

Aluehallitus 13.04.2022 § 43  

79/00.02.01/2022  

 

Lisätietoja vastuuvalmistelija Kati Nieminen puh. 040 359 8915

 

Aluevaltuusto on perustanut hyvinvointialuejohtajan viran sekä julistanut viran julkisesti haettavaksi 25.3-11.4.2022 klo 14:30 saakka. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekry- järjestelmässä, TE-palveluiden internetpalvelussa, sosiaalisen median kanavissa sekä Etelä-Savon hyvinvointialueen verkkosivuilla. Lisäksi hakua koskeva hakuilmoitus on julkaistu  sanomalehdissä Itä-Savo 26.3.2022, Länsi-Savo ja Helsingin Sanomat on 27.3.2022.

 

Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Hakuilmoitus on liitteenä.

 

Viran kelpoisuusvaatimuksiksi määriteltiin yliopistossa suoritettu, soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja -kokemus.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön 32§ mukaan aluevaltuusto ottaa virkaan hyvinvointialuejohtajan.

 

Aluehallitus nimesi haastatteluryhmään aluehallituksen puheenjohtajiston ja edustajat niistä aluehallituksessa edustetuista valtuustoryhmistä, joilla ei ole edustajaa puheenjohtajistossa. Yksi edusta per valtuustoryhmä. Haastatteluryhmän sihteerinä toimii vastuuvalmistelija Kati Nieminen.

 

Hakijoista laadittu yhteenveto toimitetaan aluehallituksen kaikille jäsenille tiistaina 12.4.2022.

Päätösesitys:

 

 Hyvinvointialueen aluehallitus

 

  1. päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä hallintosäännön 132§:n mukaisesti.
  2. päättää rekrytointiprosessin jatkotoimenpiteistä
  3. jatkaa asian käsittelyä 4.5.2022 aluehallituksen kokouksessa

 

 

Käsittely: Asian käsittelyssä oli mukana haastatteluryhmän sihteeri, vastuuvalmistelija Kati Nieminen.

 

Päätös: Aluehallitus

1. päätti, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä hallinosäännön 132§:n mukaisesti
2. päätti kutsua haastatteluun viisi hakijaa: Jan Tolletin, Antero Kiviniemen, Seppo Lokan, Sami Sipilän ja Santeri Seppälän
3. jatkaa käsittelyä 4.5.2022 aluehallituksen kokouksessa